Pirre
Syntynyt: 15.05.1997 Vantaalla
Sukupuoli: Narttu
Rotu: Sekarotuinen
Väri: Musta
Pirre on 13-vuotias sekarotuinen narttukoira, jossa on sileäkarvaistanoutajaa sekä samojedinkoiraa. Pirre syntyi Jokivarressa, Korsossa. Äiti Piki putkautti 8 pentua maailmaan, joista viisi jäi eloon. Sisaruksia olivat Wilma, Nero, Pomo ja Nalle.
Pirre oli potra poikanen, isoin narttupentu. Pirrellä oli massaa raivata tiensä parhaimmille nisille. Pirre eli suuren osan elämästään äitinsä hoivissa ja tärkeimmäksi sisarukseksi muodostui pienen pieni Wilma sisko. Wilma ja Pirre olivat eläneet suurimman osan ajastaan yhdessä kunnes 17.08.2009 Wilma kuoli 12-vuotiaana.
Pirren luonteesta voidaan olla montaa mieltä. Totuus on, että Pirre ei ole koirista älykkäin. Pirrestä voi saada jäykän ja itsepäisen kuvan. Pirre ei opi eikä haluakaan oppia uusia temppuja eikä hän osaa myöskään mielistellä. Kyseessä on jäyhä perusmurre, hieman kuivakka luonteinen koiranköriläs. Nuorena Pirre oli aina menossa. Nykyään hänen lempiaktiviteettejään on maata sohvalla, näyttäen lähinnä moottoritiellä lojuvalta raadolta.
Pirreä vaivaa eräänlainen epävarmuus. Perusluonne hänellä on kiltti joskin hieman yksinkertainen. Kun Pirre ahdistuu tarpeeksi, hän osoittaa sen murisemalla tai tekemällä näyttävän “tekopuraisun” ilmaan. Pirren mielenliikkeitä on joskus hankala ennustaa. Hänen lasittunut katseensa ei viesti ilosta eikä surusta. Pirre tietää jo nuoruusajan menneen menojaan. Elossa on enää hänen Nero-veljensä. Uskoaksemme Pirre vielä tulevaisuudessakin jatkaa eteenpäin porskuttamista tahdonvoiman avulla.
Pirren pääluonteenpiirteet:
Itsepäinen, rauhaarakastava, tasainen.
Pirren lempinimiä:
Purra, Puppe, Pupa, Purpa, Purrikaadi, Murjaani
.
